Voi miksi en ole tätä aiemmin ymmärtänyt? Imurointi on huomattavasti mukavampaa kun sen tekee istualtaan. Mattojen imurointiin kun menee aina niin kauan aikaa ja vaivaa..

Siivosin just monta tuntia. Voi miksi en voi ottaa siivoustakaan rennosti. Minulla meni imurointiin noin kaksi tuntia, ja exällä samaan meni 15 minuuttia (vaikka se tiesi että mä oon tarkka ja imuroi ekstratarkasti omasta mielestään). Niin exä kävi viimeks imuroimassa kun minä olin niin loppu flunssan takia.

Mutta nyt on hyvä olla. Kävin suihkussakin! Eipä tarvi siivota sitten taas moneen viikkoon. Sain kukatkin järjestykseen ja laitettua kuntoon muutenkin. Ja missasin kaikki menoni tänään kun aamupäivällä oli niin saamarin paha olo; päähän koski kuin ei koskaan ja oksetti.

Olo oli kyllä älyttömän euforinen iltapäivällä kun unien jälkeen olo helpotti. Tuntui ihan kuin kasvot olisi olleet puuduksissa kun lihaksetkin oli pitkästä aikaa niin rentona (ja tämä euforia ei johtunut mistään lääkkeistä, kun en ollut ottanut kuin vain buranan ja panadolin). Varmuuden vuoksi olen ollut buranassa loppupäivän, en tahdo sitä helvetillistä oloa takaisin ihan äkkiä!

Tällä viikolla on arviokäynti psykoterapeutin luona. Jännittää. Tai no, oikeastaan ei jännitä, mutta muutosvastarinta on varmaan se syy, miksi en ole ihan niin innostunut kuin olisin kuvitellut olevani. Olen aiemmin haaveillut pääseväni psykoterapiaan koska rakastan analysointia, ja itseanalyysi on mielestäni aina ollut kohtalaisen helppoa.

Viime aikoina kuitenkin olen huomannut ettei se niin yksinkertaista olekaan. Masennusjaksot on raottaneet maailmaa, jota en ole tiennyt olevan itsessäni olemassakaan. Enkä tiedä olenko valmis sinne sukeltamaan.

Elämä muuten sujuu. Olen vain ollut todella huonovointinen ja väsynyt. En tiedä onko tämä edelleen sitä virusta, mutta ei tämä masennusväsymykseltäkään tunnu. Etenkin herääminen tuntuu aamusta aamuun todella vaikealta, varsinkin jos TÄYTYY herätä herätyskelloon.

Mä olen tunneköyhä. En oikeasti välitä toisista ihmisistä ollenkaan. No joo, poikkeuksena tietysti perhe. Mutta kaikki muut ihmiset on oikeasti mulle ihan mitäänsanomattomia. Kyllähän minä tilannekohtaisesti välitän, mutta samaan aikaan mietin, kuinka tilanteesta pääsisin nopeimmin irrottautumaan. Ja kun tilanteesta on päässyt pois, niin eipä jää vaivaamaan muiden ihmisten asiat.

Onkohan tollainen ihan normaalia? Silloinkin kun olen seurustellut, niin ei ne tunteet ole kovin suuria olleet. Lähinnä olen innostunut ajatuksesta että mulla on seurustelukumppani, ja niistä välillisistä hyödyistä mitä seurustelemisesta seuraa (säännöllinen seksi, hellyys, joku joka ihailee MUA). Mutta se seurustelukumppani itsessään ei ole ollut se mihin olisin oikeasti ihastunut. Sen tajuaa jo siitäkin että sellaista aitoa välittämistä siitä mitä sille toiselle ihmiselle on kuulunut ei ole ollut.

Toisaalta, mä varmaan ahdistuisin kuoliaaksi jos joku oikea tunnereaktio pääsisi jostain syystä läpi. Ottaen siis huomioon sen oletuksen että aitoja tunteita minulla ei juurikaan ole ollut. Mähän musertuisin sellasen tunnetaakan alla, jos joku asia / ihminen olisikin oikeasti ihan hirveen kauheen tärkee.. Pelottavaa ajatellakin.

Vai onko se sittenkin niin, että ihmisillä on vaan tapana suurennella omia reaktioitaan, ja sen takia minä en koe tuntevani mitään. Että kaikki ihmiset oikeasti tuntevat aika köyhästi, mutta suggeroivat vain itsensä kuvittelemaan että rakastavat / vihaavat / ihastuvat /järkyttyvät ah niin suuresti?

Ulkona on ihanan viileää. Kirpeä kevätilma on parasta mitä tiedän, kirpeän syysilman jälkeen. Kesä puolestaan on ahdistavan kirkasta ja kuumaa aikaa.

En tiedä miten kestän tämänkin kesän, töissä on taas kuuma ja ulkona on kuuma ja aina on hikinen, likainen olo... Toivottavasti tulee sateinen kesä. Toisaalta, onneksi Huvilalla on keskimääräistä helpompaa olla, kun siellä tuulee järveltä. Onneksi on sellainen pakopaikka.

Nukuin tänään kolmeen iltapäivällä. Ei taas oikein tällä väsymysasteella lähde tuo säännöllinen elämänrytmi. En ymmärrä miten taas noin väsyttää. Ei ole töitä, eikä muutakaan kuormittavaa koska olen lomalla, mutta silti väsyttää ja pieninkin fyysinen rasitus saa minut läähättämään. Voihan se tietenkin olla, että olen vain huonossa kunnossa ja liian läski, mutta tuskin nuo syyt olisivat iskeneet tällä tavalla yhtäkkiä. Toivottavasti tämä ei nyt taas ole masennuksen ensiairue. Olen sen verran väsynyt jatkuvasti, että kaikki tekeminen tuntuu lähinnä velvoitteelta, ja sitä myötä oirekuva alkaa muistuttaa masennustani. Mutta toivotaan nyt että tämä on vain virusta, koska en näe mitään syytä miksi nyt pitäisi masentaa.

Tulin eilen kotiin yli viikon kestäneeltä reissulta. Kuten arvasinkin, kevät oli saanut rakkaat kasvini aloittamaan hurjan kasvun. Banaanipuuni on tehnyt kaksi poikasta, peikonlehdet molemmat kaksi uutta lehteä ja banaanintaimeni oli tehnyt neljä uutta lehteä. Avokado oli kasvanut todella hurjasti. Myös muissa kasveissa näkyy merkkejä uudesta kasvusta.
 
Toin mukanani kolme uutta pistokasta, en tosin ole jaksanut vielä laittaa niitä multiin kun on ollut kohtalaisen huono olo reissun jäljiltä. Olen nimittäin sairastanut jo kolmatta viikkoa yhtä ja samaa virusta. Voimat on täysin poissa, lihakset jatkuvasti kipeinä ja ääni ajoittain kadoksissa. hankin jo uuden lääkäriajan, alkaa huolestuttaa taas vaihteeksi että mikä minussa oikein on vikana. Kun ei nuo veriarvotkaan ihan kohdallaan ole viime aikoina olleet.

Ihana on olla taas pitkästä aikaa RAUHASSA. Ihan yksin. Oli minulla reissussakin kyllä oma hotellihuone, mikä sekin oli aiempiin reissuihin nähden luksusta, mutta silti mikään ei voita oman kodin rauhaa. Omat tavarat, oma ympäristö. Matkalla on kuitenkin 24h sidoksissa matkakumppaneihin. Matkaseura oli kyllä todella miellyttävää, ihmisiä jotka tietävät olla vaatimatta minulta mitään enempää kuin mihin olen sitoutunut, mutta yhdessäolo on silti tuossa mittakaavassa pidemmän päälle kuluttavaa.

Nyt pohdin vain, että kuinka jaksaisin tehdä nuo kasvihommat. Täytyisi laittaa parveke kesäkuntoon, tai edes aloittaa. Lisäksi banaaninpoikaset kaipaavat omiin ruukkuihinsa ja taimia pitäisi koulia. Ja sitten vielä se isoin homma; kirjovehka pitäisi jakaa kolmeen osaan ja vaihtaa isoon altakasteluruukkuun se isoin varsi. Mutta nyt en jaksa, ehkä huomenna. Onneksi on loma.

Eilen ehdin myös näkemään snookerin MM-finaalin. Onneksi ehdin, olisi harmittanut vietävästi jos olisin sen missannut. Ronnie oli nimittäin hienossa vedossa. Ja voitti. Voi ah kun se on niin seksikäs siinä kaikessa ylivertaisuudessaan. Hyvä puoli tässä sairastamisessa on ollut ainoastaan se, että ehti reissussakin rauhassa katsoa MM-turnausta kun ei päässyt vetämään reenejä. Snooker on hieno laji.